torstai 27. joulukuuta 2012

Joulun jälkeinen kevennys


Kinkkua syötiin maanantaina illalliseksi. Tiistaina lounaaksi ja päivälliseksi. Tapaninpäivänäkin laitettiin varmaan vielä muutama viipale aamuleivän päälle. Olisihan se hieman kummallista jos vieläkin tekisi ihmisillä possua mieli. Nyt voisi varmaan moni vaihtaa laatikot ja porsaat johonkin hieman kevyempään. Miten olisi terveellinen ja raikas sushi? Tai hyviä rasvahappoja sisältävä maukas misokeitto?

Aasialaiset maat ovat tunnettuja tuoreiden raaka-aineiden käytöstä. Erityisesti japanilaiset raaka-aineet on todettu terveydelle hyväksi. Merilevä, kala, äyriäiset sekä miso, sisältävät kaikki hyvän terveyden kannalta olennaisia ainesosia. Joulun jälkeistä oloa onkin hyvä keventää esimerkiksi japanilaisella ruokavaliolla.
Terveysruuasta parhain, sushi.

Levin ainoa aasialainen ravintola Asia Brassiere avataan tänään jo klo 12. Jos tekee siis mieli hemmotella itseään á la carte lounaalla voi suoda itselleen hetken aasialaisten makujen maailmassa. Asia Brasserie tarjoaa herkkusuille lounasta ja päivällistä joka päivä klo 12-23 6.1. saakka jonka jälkeen ravintola on auki normaalisti klo 18-23.00.

Asia Brassierein menua pääset tarkastelemaan täältä.
Tervetuloa herkuttelemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti