torstai 28. helmikuuta 2013

Kultainen Viinikoulu


Moni kotikokki taikoo keittiössään herkullisia päivällisiä mukaillen Oliveria, Ramsayta ja Lawsonia. Hyvä ruoka tarvitsee kumppanikseen myös yhteensopivan viinin mutta monella master chefillä meneekin sitten tässä kohtaa sormi suuhun. Kultaisen poron viiniasiantuntijat rientävät nyt hätiin. On aika tastingin.

Sommelier Heikki Forsel toivottaa asiakkaat tervetulleeksi ja pyytää kaikkia istumaan katetun pöydän ääreen. Yleensä ravintolassa istutaan paikalle jonka kattaukseen kuuluu lasi ja aterimet. Tällä kertaa edessä nököttää viisi viinilasia sekä pieni lautanen ja siro haarukka. Jännitys tiivistyy kun amatööri viiniharrastajat istuvat hiljaa odottaen Heikin ohjeita.

Ensin Heikki ohjeistaa miten viiniä kuuluu katsoa, haistaa ja vasta sitten maistaa. Ilmassa leijuu paljon maallikolle vieraita sanoja kuten, dekantoituminen, korkkivika, eiswein ja botrytis. Heikki kertoo kuitenkin selkeästi vastauksen jokaiseen hieman oudompaankin kysymykseen. Hiljaisuus syntyy vasta maistamisen jälkeen kun Heikki pyytää osallistujia kuvailemaan itse viinien makuja.
Forsel esittelee oikeat tekniikat viinin maistamiseen.


” Moni kokenutkin harrastaja unohtaa adjektiivit saman tien kun aletaan oikeasti pohtimaan viinin makuja ja tuoksuja. Esimerkiksi jos annettaisiin lapsen haistaa viiniä, tämä keksisi heti miltä se tuoksuu. Kun niitä sanoja sitten alkaa tulemaan mieleen, moni suomalainen löytää monesti tuttuja elementtejä kuten metsän tuoksua ja koivun raikkaita vivahteita.” Heikki kertoo.

Maistamisen jälkeen viinejä kokeillaan erilaisten makuyhdistelmien kanssa. On yllättävää huomata miten täyteläinen punaviini muuttuu lähes vetiseksi kun suuhun sujauttaa ennen maistamista suolaa. Kuiva valkoviini taas muuttuu makeammaksi kun suussa on pirskahdus sitruunan mehua.

” Erilaisia raaka-aineita testaamalla yhdessä viinin kanssa voimme konkreettisesti huomata miten valtavia eroja viinin makuun tulee kun yhdistetään se eri ruokiin. Hapan sitruuna ja suola ”kaatavat” viinin, eli neutralisoivat sen omaa happamuutta. Näin pyyhkien alkuperäisen maun täyteläisyyden täysin pois. Kannattaa siis miettiä millaisen viinin valitsee happaman ruuan seuraksi. Sama pätee makeisiin jälkiruokiin. Niiden kuuluu myös olla tasapainossa viinin kanssa tai muuten maku muuttuu molemmissa huonompaan suuntaan.”
Heikki tiivistää.

Tervetuloa Hullu Poron viinikouluun!
Lisätietoja saat täältä.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Poromerkki kännykässä


Hullu Poro haluaa olla edelläkävijä asiakaspalvelussa. Meille on tärkeää se, että asiakas kokee olevansa vapaalla ja saa kaikki lomansa kannalta olennaiset palvelut helposti ja vaivattomasti.
Olemme jo pitkään pohtineet uuden kanta-asiakaskortin luomista mutta näemme, että yksikin muoviläpyskä lisää lompakossa vie vain tilaa ja hermoja.

Matkapuhelin on kuitenkin yksi niistä asioista jonka suomalainen ottaa mukaansa aina lähtiessään kotoa. Luuria ei myöskään hukkaa samalla tavalla kuin kantiskortin tai leimapassin. Oletettavasti myös älypuhelinten omistajia on Suomessa enemmän mitä perinteisten kapuloiden herroja.

Näitä ja monia muita asioita pohdittuamme saatoimme todeta, että taistelussa muovikortti vastaan älypuhelin, matkapuhelin voittaa 1-0. Tämän takia Hullu Poron uusi kanta-asiakortti (jonka ristimme Poromerkiksi) on nyt mobiilissa.


Poromerkin löytää nyt Cardu sovelluksesta.
www.cardu.com

Miten tämä kortti sitten käytännössä toimii?

Ensin on ladattava puhelimeen ilmainen Cardu-sovellus joka sisältää Poromerkin. Cardu sovelluksen voi ladata oman matkapuhelimen sovelluskaupan kautta. (App-store, Windows marketplace yms.)  tai suoraan tästä linkistä. Cardu on mobiilikorttisovellus jonka tuotevalikoimasta pääsee lisäämään Poromerkin lisäksi useiden muiden yritysten kortteja omaan virtuaalilompakkoonsa. Poromerkki on ilmainen ja sen löytää Cardun tuotevalikoimasta P-kirjaimen kohdalta.

Poromerkki sisältää runsaasti vaihtuvia etuja ja leimapasseja.

 Tervetuloa kanta-asiakkaaksi!






maanantai 4. helmikuuta 2013

Kasarista se alkoi


Kahdeksankymmentäluvulla elettiin Suomessa nousukautta ja moni yritystoiminta saikin tuolloin alkunsa yksityisten yrittäjien toimesta. Ravintola-alan yritykset joutuivat kuitenkin toimimaan vielä erittäin tiukkojen anniskeluoikeuksien alaisuudessa.

Päivikki Palosaari muistelee kahdeksankymmentäluvun aikaa hymyissä suin, olihan tuo jännittävää ja uutta aikaa nuorelle yrittäjälle. Moni asia oli kuitenkin tuolloin haastavampaa ravintola-alan yrittäjälle mitä nykypäivänä.

” Valtio sääteli kahdeksankymmentäluvulla alkoholin anniskelua hyvin tiukasti. Ensimmäisenä tulee mieleen se, että esimerkiksi tiettyinä juhlapyhinä kuten pitkäperjantaina, ei saanut myydä alkoholia lainkaan. Tämän lisäksi valomerkki tuli jo 00:30. Aikarajoitteiden lisäksi myyntiä rajoitti tiukka baarietiketti. Juomia ei saanut kantaa kädessä vaan tarjoilijan piti tuoda juoma suoraan pöytään eikä asiakas saanut kävellä lasi kädessä vaan juoma piti nauttia aina pöydässä istuen. Ravintoloissa ei saanut myöskään myydä valmiiksi sekoitettuja paukkuja vaan drinkit piti rakentaa vasta pöydässä. Tarjoilija toi lasissa annoksen viinaa, jonka päälle sitten kaadettiin asiakkaan edessä esimerkiksi puolukkamehua.”
Wanha Poro 1980-luvun lopulla.

Siirryttäessä 1990 luvulle Suomea koetteli historiallinen lamakausi. Monet yritykset menivät konkurssiin ja työttömyys nousi 3,5 %:sta 18,9 %:iin. Myös Hullu Poro Oy kärsi lamasta ja Päivikki eli kuusi vuotta pelkillä lapsilisillä. Kaikki tulot piti satsata yrityksen toimintaan. Asiakkaat kuluttivat luonnollisesti vähemmän oman talouden ollessa tiukassa mutta Hullu Poron kasvu jatkui hitaasti mutta tasaisesti.

Alkoholilainsäädännön muuttuessa 1990- luvulla tapahtui paljon suuria muutoksia baarikulttuurissa. Nyt baaritiskiltä sai itse käydä ostamassa juotavaa ja lasin sai ottaa mukaan terassille. Hullu Poro oli myös edelläkävijä soittaessaan rock-musiikkia ensimmäisenä ravintolana koko Lapissa.
1993 Wanhassa Porossa tansittiin jo live-bändin tahtiin.


”Rockin lisäksi meillä oli Levin ainoa Dj, bassot sekä välkkyvät discovalot. 1990-luvulla aloittivat Hullu Porossa esiintymään myös live-bändit. Kaikki nämä asiat ovat nykyään itsestäänselvyyksiä Levin ravintolakulttuurissa mutta tuohon aikaan Wanha Hullu Poro oli Levin legendaarisin rock-paikka.” Päivikki muistelee.

Jos nyt iski kaipaus menneeseen niin ei hätää. Hullu Poro Areenalla tanssitaan ensi viikonloppuna 80- ja 90-luvun hittien tahtiin! Luvassa on ajan hengen mukaista menoa, ainoastaan anniskeluoikeudet pidetään 2000-luvun mallin mukaisena joten eiköhän oteta drinkki käteen ja lähdetä tanssilattialle!

Lisätietoja Areenan nostalgia-viikonlopusta saa täältä.