Palasimme juuri työmatkalta Münchenistä.
Pääkohteenamme oli paikalliset Hofbräuhausen järjestämät Oktoberfest olutfestivaalit.
Tapahtumassa vierailee vuosittain kuusi miljoonaa ihmistä. Oli todella
mielenkiintoista nähdä miten vanha palvelukulttuuri kukoisti Oktoberfestin
kaltaisessa massatapahtumassa.
Kyseiset olutfestivaalit on järjestetty jo vuodesta 1810 lähtien.
Päivittäin sadat tuhannet ihmiset kokoontuvat alueelle ja suuren hallin
katoksen alle katetaan tuhansia pöytiä joihin tarjoilijat tuovat suoraan juoma-
ja ruokatilaukset. Meidän kanssamme oli juhlimassa yhtä aikaa samassa tilassa
yli 10 000 ihmistä ja oli käsittämättömän hienoa nähdä miten hyvin logistiikka
ja palvelu pelasivat ihmismäärästä huolimatta.
Oktoberfest 2012 |
Keski-Euroopan palvelukulttuuri on vanhaa kun vertaamme sitä omaan
historiaamme täällä Levillä. Meillä palveluala on kehittynyt vasta
kolmisenkymmentä vuotta. Olemme kuitenkin ottaneet suuria harppauksia lyhyessä
ajassa ottaen huomioon sen, ettei meillä ole ollut vertailukohteita täällä
kaukana pohjoisessa.
Voimme kuitenkin olla todella innoissamme siitä, mitä olemme tänne
rakentaneet. Leville lennetään Japanista asti ihmettelemään revontulia ja Lapin
omaa kulttuuria. Erityisesti joulukuussa korostuu kansainvälisyys koska 90
prosenttia Levin vierailijoista on ulkomaalaisia. Olemme tehneet tämän kaiken
eteen valtavasti töitä. Ravintolakulttuurin ollessa täällä uutta jouduimme itse
kehittämään paljon asioita. Meille on
täällä Lapissa kuitenkin ominaista vieraanvaraisuus ja luontainen uteliaisuus.
Olemme aina olleet kiinnostuneita uusista kulttuureista ja ihmisistä. Tähän on
ollut hyvä pohjata nykyinen tapamme palvella vieraitamme ja olemme pystyneet
tästä ponnistamaan siihen pisteeseen missä nyt olemme.
Olemme tehneet laaduntarkkailutyötä useita vuosia ja haluamme ja haluamme
kehittää toimintaamme jatkuvasti. Tämän takia toivommekin kaikkien
asiakkaidemme vastaavan laatukyselyyn jotta tiedämme missä parantaa.
Laatukyselyyn pääset halutessasi vastaamaan täältä.
Päivikki Palosaari