Riikka reenasi läpi ”pahan” pikkujoulukauden
Riikka Larun kuntoprojekti yhdessä Levi Wellness Clubin kanssa etenee huimaa vauhtia. Nuori perheenäiti ja yrittäjäperheen jäsen, Riikka Laru haastoi itsensä elämäntaparemonttiin yhdessä Levi Wellness Clubin kanssa. Riikan tavoitteena on yhdistää kiireinen työ- ja perhe-elämä terveellisiin elämäntapoihin ja säännöllisen liikunnan harrastamiseen. Riikka reenaa Levi Wellness Clubilla personal trainer Susanna Rantalan komennuksessa yhteensä 6kk, lokakuusta 2013 maaliskuuhun 2014.Elämäntaparemontin myötä Riikka tavoittelee energisempää oloa ja kevyempää kehoa, erityisesti alhaisempaa rasvaprosenttia. Riikka treenaa Personal Trainer Susanna Rantalan suunnitteleman ohjelman mukaisesti, johon kuuluvat yhteiset harjoittelukerrat kahdesti viikossa sekä vaihtelevat ryhmäliikuntatunnit Levi Wellness Clubilla. Harjoittelun lisäksi Riikka on mukana personal trainer Susanna Rantalan ravintovalmennuksessa.
Susannan terveiset;
Ennen elämäntaparemontin aloittamista Riikalle tehtiin monipuoliset kuntotestit lähtötilanteen selvittämiseksi. Olemme treenanneet Riikan kanssa nyt kolme kuukautta ja Riikan kehitys sekä muutos on ollut aivan valtava. Riikka on näiden kuukausien aikana löytänyt liikunnan ilon ja huomannut kuinka suuri merkitys hyvällä kunnolla on arjessa jaksamisessa. Riikan paino on pudonnut tasaiseen tahtiin, kolmen kuukauden aikana kiloja on lähtenyt jo 6,8 kiloa, rasvaprosentti on tippunut huimat 7,1 prosenttia. Lisäksi senttejä on lähtenyt niin vyötäröltä, lantiosta kuin reisistäkin. En voi muuta kuin olla todella ylpeä Riikasta.
Riikan personal training ohjauksessa pyrin antamaan Riikalle avaimia niin ravinnon kuin liikunnankin suhteen. Riikalle on tehty kotitreeniohjelmia, jolloin kiireisenä aikana treenin voi suorittaa myös kotona. Riikka on myös käynyt kokeilemassa ryhmäliikuntatuntitarjontaamme Levi Wellness Clubilla todella laajasti ja löytänyt itselleen mieleiset tunnit. Vaikka Riikka ei omasta mielestään ole kovin tanssillinen on hän sitkeästi käynyt myös esimerkiksi Zumbassa ja löytänyt myös rytmillisempien tuntien ilon. Liikunnassa on tärkeää myös haastaa itseään ja mennä välillä ulos siltä omalta mukavuusalueeltaan, jotta kehitystä tapahtuu. Riittävän monipuolinen harjoittelu onkin avainasemassa kokonaisvaltaiselle hyvälle kunnolle.
Ravintosuunnitelma on tehty Riikalle heti projektin alussa, mutta mistään tiukasta nälkäkuurista ei missään tapauksessa ole kyse. Elämäntapamuutos vaatii aina pysyviä muutoksia entisiin tottumuksiin nähden. Ravintotottumuksien muuttaminen on yksi haastavimmista muutoksista toteuttaa ja tässä on hyvä ottaa pieni askel kerrallaan, näin muutokset kantavat pitkälle. Ravinto on myös avainasemassa kun halutaan pudottaa painoa sekä rasvaprosenttia.
Riikan Personal Training ohjauksissa olemme panostaneet monipuoliseen toiminnalliseen harjoitteluun. Syksyllä teimme paljon ulkotreenejä ja nyt lumen tultua olemme siirtyneet pääsääntöisesti sisätiloihin. Tarkoituksena on kuitenkin vuoden vaihteen jälkeen valon hiukan lisäännyttyä siirtää osa treeneistä jälleen ulos. Lajikokeiluja olemme myös tehneet. Esimerkiksi tankotanssin alkeisiin Riikka pääsi tutustumaan opastuksellani näin joulun kynnyksellä.
Riikan elämäntaparemontti kestää yhteensä kuusi kuukautta ja Hullu Poro-lehti seuraa Riikan etenemistä koko projektin ajan. Riikan treenejä voi myös seurata Suskin blogista (www.susk-in.blogspot.fi), jonne Riikka kirjoittaa kuulumisiaan vierailevana bloggarina kerran viikossa.
Hullu Poro- ryhmäliikuntatunnit Levi Wellness Clubilla
Hullu Poron warm up After Skion puolen tunnin tanssillinen hulluttelu menneiden kestohittien sekä uusimpien uutuuksien tahdissa. Tule ja koe kovimmat warm up -bileet ennen after ski rientoja ja loista illalla Hullu Poro Areenan tanssilattialla.
Hullu Poro goes shock the booty
luo sinulle aidon latinopepun ja timmin keskivartalo ennen illan hulinoita. Puolen tunnin tehokas treeni keskittyy reisien, vatsan ja takapuolen lihaksiston kehittämiseen ja muokkaamiseen. Hullu poron hullunhauska kahvakuulatunti sopii kaikille kahvakuulailusta kiinnostuneille eikä vaadi aiempaa harrastustaustaa. Näillä liikkeillä hankit bikinivatsan ja toppikädet nopeammin kuin arvaatkaan.
Tarkista ryhmäliikuntakalenteri
Levi Wellness Clubin internet-sivulta: www.leviwellnessclub.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti