perjantai 28. syyskuuta 2012

Tunnelmia Oktoberfesteiltä


Palasimme juuri työmatkalta Münchenistä. Pääkohteenamme oli paikalliset Hofbräuhausen järjestämät Oktoberfest olutfestivaalit. Tapahtumassa vierailee vuosittain kuusi miljoonaa ihmistä. Oli todella mielenkiintoista nähdä miten vanha palvelukulttuuri kukoisti Oktoberfestin kaltaisessa massatapahtumassa.

Kyseiset olutfestivaalit on järjestetty jo vuodesta 1810 lähtien. Päivittäin sadat tuhannet ihmiset kokoontuvat alueelle ja suuren hallin katoksen alle katetaan tuhansia pöytiä joihin tarjoilijat tuovat suoraan juoma- ja ruokatilaukset. Meidän kanssamme oli juhlimassa yhtä aikaa samassa tilassa yli 10 000 ihmistä ja oli käsittämättömän hienoa nähdä miten hyvin logistiikka ja palvelu pelasivat ihmismäärästä huolimatta.

Oktoberfest 2012


Keski-Euroopan palvelukulttuuri on vanhaa kun vertaamme sitä omaan historiaamme täällä Levillä. Meillä palveluala on kehittynyt vasta kolmisenkymmentä vuotta. Olemme kuitenkin ottaneet suuria harppauksia lyhyessä ajassa ottaen huomioon sen, ettei meillä ole ollut vertailukohteita täällä kaukana pohjoisessa.

Voimme kuitenkin olla todella innoissamme siitä, mitä olemme tänne rakentaneet. Leville lennetään Japanista asti ihmettelemään revontulia ja Lapin omaa kulttuuria. Erityisesti joulukuussa korostuu kansainvälisyys koska 90 prosenttia Levin vierailijoista on ulkomaalaisia. Olemme tehneet tämän kaiken eteen valtavasti töitä. Ravintolakulttuurin ollessa täällä uutta jouduimme itse kehittämään paljon asioita.  Meille on täällä Lapissa kuitenkin ominaista vieraanvaraisuus ja luontainen uteliaisuus. Olemme aina olleet kiinnostuneita uusista kulttuureista ja ihmisistä. Tähän on ollut hyvä pohjata nykyinen tapamme palvella vieraitamme ja olemme pystyneet tästä ponnistamaan siihen pisteeseen missä nyt olemme.

Olemme tehneet laaduntarkkailutyötä useita vuosia ja haluamme ja haluamme kehittää toimintaamme jatkuvasti. Tämän takia toivommekin kaikkien asiakkaidemme vastaavan laatukyselyyn jotta tiedämme missä parantaa. Laatukyselyyn pääset halutessasi vastaamaan täältä.

Päivikki Palosaari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti