tiistai 11. syyskuuta 2012

Sielunparannusta


Ihmisille on annettu sielu syystä. Me kykenemme pitämään sen avulla huolta siitä, ettemme satuta itseämme tai muita. Sielua pitää kuitenkin hoitaa. Sille täytyisi olla armollinen ja hyväksyvä. Oma minuutemme antaa kuitenkin joskus periksi arjen vaatimuksille ja tunnemme tämän vuoksi väsymystä ja surua haasteiden ottaessa meistä vallan.

Taivaanvalkeissa järjestettävät Henkisen kehityksen syysviikot on tarkoitettu niille, jotka haluavat pitää omasta sielustaan  parempaa huolta. On tärkeää ottaa hetki itselleen ja tutkia mitä omalle minälle kuuluu. Taivaanvalkeissa on tänä vuonna luennoimassa ja auttamassa henkisen kasvun tiellä mm. tarot asiantuntija ja meedio Avril Price. Price tulee Englannista saakka ja odottaa innostuneena tulevaa Levin matkaansa.

Avril on toiminut henkioppaana jo kaksitoista vuotta. Hän opiskeli psyykkistä mediumismia ja useita muita henkimaailman osa-alueita Etelä Kensingtonissa sijaitsevassa opistossa kolme vuotta. Nykyisin hän työskentelee ympäri maailmaa. Hänelle psyykkisen konsultin työ on kutsumus eikä niinkään ammatti.

” Tiesin jo lapsena, että tässä maailmassa on meneillään jotain suurempaa kuin pelkästään se mitä näemme paljaalla silmällä. Olin aina kiinnostunut henkimaailman asioista ja tutustuin jo pienestä pitäen alan kirjallisuuteen. Aloittaessani koulutukseni olin jo hieman edellä muita ja valmistuin tämän takia nopeasti. Nykyisin päivätyöni on opettaa muita ja auttaa ihmisiä henkisen hyvinvointinsa kehittämisessä.”
Avril Price

Avrililla on kyky välittää viestejä henkimaailmasta. Hänen toinen eritysosaamisalueensa on Tarot -korteista ennustaminen ja tulevaisuuden lukeminen niille jotka sitä haluavat. Hän ei pidä ajatuksesta, että urkkisi toisten ihmisten asioita. Hän opastaa tulevaisuuden suhteen ainoastaan sitä pyydettäessä.

” Uskon siihen, että tulevaisuus on jo olemassa ja me luomme oman todellisuutemme alitajuisesti olemalla tietoisia siitä mitä on tulossa. Autan vain ihmisiä kurkistamaan omaan tulevaisuutensa vain jos näemme sen yhdessä tarpeelliseksi. ”

Tulevaisuuden ennustaminen voi vaikuttaa joidenkin ihmisten mielestä ainoalta keinolta edesauttaa oman polun löytämistä. Avril kuitenkin painottaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tärkeyttä.

” Pyytäisin kaikki olemaan ennen kaikkea inspiroituneita kaikista mahdollisuuksista mitä elämä tuo. Oman elämämme kautta meistä tulee itsemme herroja. En pidä ajattelusta, että olemassa olisi ainoastaan ongelmia. Minusta vaihtoehtoina on ainoastaan ratkaisuja.”

Henkisen Kehityksen syysviikko on nyt 22. kerran Taivaanvalkeissa, Kittilän Könkäänkylässä. Yhteensä kesä- ja syysviikkoja on nyt järjestetty 30 kertaa. Viikon teemat sopivat niin ensikertalaisille kuin aikaisemminkin käyneille. Lisätietoa ohjelmasta ja ilmottautumisesta saa täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti