maanantai 29. lokakuuta 2012

Laskettelukauden virallinen avaus


Talvi saapui Leville pari viikkoa sitten ensimmäisten lumisateiden myötä. Melkein joka vuosi suomalaiset olettavat ensilumen sulavan pois mutta Levillä sitä satoi vain lisää ja pakkanen kiristyi. Muutamassa päivässä Levin keskustan oli peittänyt valkea lumikerros ja eturinne saatettiin avata ennätyksellisen aikaisin, 26. Päivä lokakuuta.
Hullu Poro Hotelli 25.10.2012

Pakkasherran vierailu on ollut erinomainen uutinen koko Levin hiihtokeskukselle. Se tarkoittaa mm. sitä, että tänä vuonna Levillä järjestetään FIS Alpine Ski World Cup. Viime vuonna kilpailu jouduttiin perumaan huonon lumitilanteen takia, joten lumentuloa on tänä vuonna odotettu erittäin jännittyneissä merkeissä.

Ennen Alppihiihdon pujottelun maailmancupavausviikonloppua järjestetään Levillä perinteinen LeviDays viikonloppu 2.11.-4.11. Viikonlopun aikana innokkaimmat pääsevät jo rinteeseen ja ympäri Leviä on tarjolla huikeaa ohjelmaa ja viihdettä kaiken ikäisille.

Hullu Poro Areenalla pääsee juhlimaan perjantaina ja lauantaina suuren maailman tyyliin. Perjantaina on tiedossa huikeat matkabileet joista saa lisätietoa täältä. Lauantaina Areenalla pääsee juhlimaan julkkisten kanssa. Lisätiedot täältä.

Hullu Poron väki toivottaa mahtavaa juhlaviikonloppua koko Levin väelle ja vierailevalle juhlakansalle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti