torstai 26. heinäkuuta 2012

Pitkän matkan kulkenut Hullu Poro


Päivikki Palosaari päätti ryhtyä yksityisyrittäjäksi vuonna 1981. Tarkoituksena oli perustaa pieni matkailualan yritys Levitunturin kupeeseen. Tuolloin moni epäili, että kohta tulee konkurssi. Vuonna 1999 Päivikin omistamat Levin mökkihuolinta Oy ja Levin Loma Oy kuitenkin fuusioituivat ja syntyi Hullu Poro Oy.

Päivikki on aina pitänyt yrittämisestä ja työnteko on ollut enemmänkin luonteenpiirre kuin opeteltu ominaisuus.

Yrityksen omistaja voi olla ylpeä kun vuosia firmalle on karttunut jo kaksikymmentäneljä.

”Minun ensimmäiset työni joista sain palkkaa  ja oivalluksen siitä, että raha tuo avaimet toimintaan olivat marjojen ja käpyjen keräily, sopulinnahkojen nylkeminen, pikkupiikana oleminen hautajaisissa, häissä, ja pääsisäisenä Levillä kotimajoitus taloissa.”

Hullu Poro on kasvanut vuosi vuodelta ja sen alaisuudessa toimii nyt viisitoista ravintolaa, hotellikompleksi, kauneushoitola, ohjelmapalvelukeskus Taivaanvalkea, vaatekauppa Shopporo sekä (marraskuussa avattavan) hostelli Hullu Poro. Kova työ ja toimeliaisuus ovat näin ollen tuottaneet tulosta.


Huomenna 27.7. Hullu Poro juhlistaa 24-vuotista taivaltaan tarjoamalla kakkukahvit Wanha Hullu Poro Rock Caféssa. Toivotamme kaikki tervetulleeksi nauttimaan iloisesta juhlamielestä ja herkullisesta täytekakusta klo 20.00-22.00.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti