tiistai 10. huhtikuuta 2012

Kana ja Kannu


”Syökää kanaa, syökää kanaa!” Huusi porsas muutama vuosi sitten. Ei sen possun olisi kahdesti tarvinnut käskeä, kyllä me sitä kanaa syödään. Missä sitten olisi pohjolan parhaat kanaruuat?
Lähdimme aurinkoisen päivän kunniaksi ottamaan asiasta selvää.
Levin torilla vastaan tulee ravintola, jonka nimi antaa ymmärtää jotain menun sisällöstä. Kana ja Kannu tarjoaa listoillaan Levin parhaat crepsit, wingsit sekä muut ihanat kanaruuat. Taisi siellä listalla jotain muutakin olla mutta me kuuntelimme viisaan (jo luultavasti edesmenneen) porsaan ääntä.

Allekirjoittaneet tilasivat kanatäytteisen crepsin, sekä erinomaista ensitreffiruokaa, hot wingsejä. Nälkä alkoi olla aika kova mutta onneksi palvelu oli nopeaa. Kohta pöydässä nökötti tyhjä kanakori ja huolella putsattu lautanen.

Olemme aika varmoja, että kyseinen possu sanoi myös jotain oluesta ja siideristä pitkän työpäivän lopun kunniaksi. Kanan ja Kannun takana on salapatio, jonne paistoi ihanasti kevätaurinko. Sinne allekirjoittaneet sitten jumittuivat hetkeksi sulattelemaan juuri nautittuja herkkuja.
Possua viisaasti kuunnelleet,
Julia ja Jenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti