maanantai 16. huhtikuuta 2012

Poro taipuu myös grilliin


Vaikka lunta tulee vielä taivaan täydeltä, Hullun Poron keittiöt alkavat valmistautua jo kesää varten. Kesän aukioloajat eivät ole ainoat muutokset, jotka täytyy suunnitella. On tärkeää muistaa miten kesän ruokatottumukset eroavat talven syömingeistä.


Kesän menuista ja ravintolasuunnitelmista vastaa Hullu Poron oma keittiötoimenjohtaja Timo Nieminen. Nieminen elää nyt kiireistä aikaa kun olisi saatettava talvisesonki loppuun ja suunniteltava jo uutta kesää varten. Muutamaan kysymykseen hänellä oli kuitenkin aikaa vastata.


Miten Hullu Poron ravintolat valmistautuvat kesään?

Siivoamalla. Meidän on ensin siivottava sesongin jäljet pois, jotta voidaan alkaa valmistautumaan kesää varten. Samaan aikaan aloitamme kesämenujen suunnittelun. Kesällä ihmiset syövät eri tyyppistä ruokaa, joten listamuutokset vuodenaikojen mukaan tehdään ihan syystä.



Miten kesän ruokalistat eroavat nyt tarjottavista ruuista?

Kesän menut sisältävät kevyempiä ruokia. Ei puhuta siitä, että laittaisimme listoille pelkkiä salaatteja. On kevennettävä ja valmistettava kesäisen hempeitä annoksia.

Hyödynnämme myös todella paljon Lapin luonnosta löytyviä raaka-aineita. Odotamme kovasti keittiön henkilökunnan kanssa, että lumet sulaisivat ja pääsisimme luontoon hakemaan ruuanvalmistukseen sopivia ainesosia. Esimerkiksi koivunsilmuista saa erinomaista keittoa ja korvasienistä herkullista kastiketta.


Miten kesän ruokatottumukset eroavat talven syömingeistä?

Ihmisen energiantarve muuttuu Suomessa vuodenaikojen mukaan aika paljon. Kesällä ruoka on ravinnearvoiltaan erilaista. Silloin ei tarvita niin paljon kilokaloreita kuin talvella. Ruuan pitää olla kevyttä ja värikästä. Kesällä hedelmät ja kasvikset pääsevät uudestaan oikeuksiinsa.

Hullu Poro tarjoaa myös grillissä valmistettuja herkkuja kesän aikana. Onhan se grilli monen suomalaisen sydäntä lähellä.


Onko grillaustrendeissä tapahtunut viime vuosina muutoksia? Onko makkara yhä ykkönen?

Suomalaiset ovat alkaneet valmistaa monipuolisempia grilliruokia. Tämä johtuu varmasti osittain siitä, että grillit ovat kehittyneempiä ja niillä voidaan valmistaa kokonaisuuksia pelkän makkaran paistamisen sijaan. Ei korvenneta enää kuumalla lämmöllä pelkkää lihaa. Nyt on mahdollista kypsentää miedolla lämmöllä sivussa myös kasvikset ja muut lisukkeet.



Porosta on moneksi. Kasvisten kanssa yhdistettynä poro maistuu myös Kultaisessa Porossa.










Kesän lempiruoka?

Kesän ihanin herkku on omasta mielestäni grillattu kala, uudet perunat ja korvasienikastike.



Miten Poro taipuu grilliin?

Poro hyvin vähärasvaisena lihana on varsin yksinkertainen grillattava. Fileet, sisäpaisti, paahtopaisti tai maksa grillataan pikaisesti kuumassa grillissä haluttuun kypsyyteen. Halutessaan voi käyttää erilaisia marinadeja, mutta itse tykkään grillata poron niin, että poron hieno riistamainen maku ei peity marinadin makuun. Öljy suola ja pippuri ja riittävä riittävät mielestäni varsin hyvin. Grillatun lihan on aina hyvä antaa vetäytyä vaikkapa folion alla tovi ennen leikkausta tai tarjoilua.


Toki halutessaan voi myös ”hifistellä” vaikkapa poron niskalla. Niska kypsytetään ylikypsäksi matalassa lämmössä vaikka yön yli nesteen kera. Sen jälkeen liha laitetaan jäähtymään mausteliemeen ,jossa on esimerkiksi bbq kastiketta, valkosipulia, timjamia ja tilkka seesamiöljyä. Jäähtynyt liha on valmista grillattavaksi. Maistuu erinomaiselta vaikkapa Caesar-salaattin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti